Pikavippilaki 2019 - miten korkokatto muuttui?

Pikavippilaki 2019

Pikavippilaki 2019 on saanut monet pikavippifirmat sulkemaan ovensa

Vuonna 2013 säädettiin korkokatto, jossa alle 2000 euron lainoissa todellinen vuosikorko sai olla maksimissaan 50%. Tällöin luotonmyöntäjät määrättiin myös selvittämään lainanhakijoiden maksukykyä paremmin. Valitettavasti tämä ensimmäinen korkokatto ei tuonut haluttua tulosta, joten vuonna 2019 syyskuun 1. päivä astui voimaan uusi pikavippilaki. Näillä muutoksilla pyrittiin olemaan tasapuolisia niin luotonmyöntäjille kuin kuluttajille.

Kun pikavippifirmat vuonna 2005 rantautuivat Suomeen ja niiden perässä markkinoille tuli kulutusluottoja ja muita vakuudettomia luottoja, ne aiheuttivat ongelmia suomalaisten taloudelle. Suurimpia ongelmia olivat korkeat korot ja kulut, joita pahaa-aavistamattomat lainanahakijat eivät ottaneet huomioon. Tämä johti pahaan velkaantumiseen ja kohta suomalaisilla oli velkaa enemmän kuin aikaisemmin. Vuoden 2013 pikavippilaki ei tehnyt tehtäväänsä, mutta pikavippilaki 2019 on tehty alentamaan korkokattoa ja varmistamaan, että kuluttajia ei riistetä kuluillakaan.

Miten korkokatto muuttui vuonna 2019?

Suurin muutos koski korkokattoa. Se asetettiin nyt koskemaan nimelliskorkoa niin, että lainan korko ei saa ylittää enää 20%. Tämän lisäksi korkokatto ei koske enää vain alle 2000 euron lainoja, vaan kaikkia lainoja. Myös kuluja rajoitettiin, sillä pelkkä korkokatto ei pidä lainan kustannuksia alhaisena.

Kokonaisuudessaan lainasta kertyvät kulut eivät saa olla yli 150 euroa vuodessa. Luoton kustannukset eivät saa olla yli 0,01% lainan kokonaismäärästä päivän aikana. Jos laina-aika on yli 30 päivää, lainan kustannukset voivat olla 5 euroa päivässä. Tällöin maksimissaan vuoden pituisesta lainasta joudut maksamaan 20% korkoa ja 150 euroa muita kustannuksia.

Korkokatto asetettiin, jotta pikavippifirmat tekisivät luotoista edullisempia kuluttajille. Lisäksi muutosten tarkoituksena on tehdä lainan hinnoittelusta yksinkertaisempaa kuluttajille, kuten myös yksinkertaistaa se oikeudellisesta näkökulmasta. Jos esimerkiksi otat lainaa nyt uusilla säännöillä vuoden 2020 aikana tai myöhemmin, voit odottaa seuraavanlaista rakennetta.

Tässä alla on esimerkkilaskema:

  • Lainasumma on 1000 euroa
  • Laina-aika on 1 vuosi
  • Nimelliskorko olisi 20%
  • Maksimikustannukset vuodessa 150 euroa
  • Todellinen vuosikorko 57,38%
  • Kulut olisivat lainalle kokonaisuudessaan 268 euroa vuodessa
  • Maksaisit takaisin yhteensä 1268 euroa

Mikäli kulut ylittävät sallitun maksimisumman tai jos korot ovat enemmän kuin mitä korkokatto määrää, kuluttajan ei tarvitse maksaa näitä summia.

Mitä korkokatto tarkoittaa lainanhakijoille?

Lainanhakijoille korkokatto tarkoittaa sitä, että pikavipit ovat tulleet edullisemmiksi tai niiden hinnat ovat pysyneet samana. Kannattaa tosin pitää mielessä, että vaikka nimelliskorko voi olla vain 20%, todellinen vuosikorko voi nousta noin 50 prosentin tienoille, kun lainaan lasketaan mukaan maksimirajoissa olevat kulut. Näin käy helposti etenkin pienemmissä lainoiossa.

Huono puoli tässä uudessa säädöksessä on se, että pikavippifirmat saattavat alkaa tarjota suurempia lainamääriä pidemmällä maksuajalla, jotta se olisi yhtiöille mahdollisimman kannattavaa. Lainanhakijoiden kannalta se ei tietenkään ole hyvä asia. Lisäksi lainojen saamisesta voi tulla hankalampaa monille siksi, että luottoriski on yhtiöille suurempi, kun korot ovat matalat. Esimerkiksi laina ilman luottotietoja on muutoksen myötä mahdotonta saada.

Kaikista huomattavin parannus on tietysti korkokatto, mutta myös selkeämmin määritellyt kulut. Myös lainan maksuajan lykkääminen on nyt kulusääntöjen piirissä. Maksuajan pidentäminen ei saa tulla maksamaan yli 5 euroa kerralla ja maksimissaan kulut voivat olla 20 euroa vuoden sisällä.

Miten pikavippifirmat reagoivat näihin muutoksiin?

Pikavippifirmat joutuivat reagoimaan näihin muutoksiin sukkelasti ja muokkaamaan kulurakennettaan ja tuotteitaan lainmukaisiksi. Jotkut yhtiöt ovat jo aikaisemmin pitäneet kulut ja korot alhaalla, joten heidän ei tarvinnut tehdä muuoksia tuotteisiinsa ollenkaan.

Toisaalta, monet pikavippifirmat ovat perustaneet menestyksensä korkeisiin korkoihin ja kuluihin. Nämä firmat joko lopettivat toimintansa kokonaan tai laittoivat sen paussille rakentaessaan uusia lainoja ja tuotteita. Osa firmoista on jo avannut ovensa uudelleen tarjoamalla erilaisia lainoja. Toiset eivät ota uusia asiakkaita vastaan enää ollenkaan.

Tämä korkokatto ja muut muutokset saavat pikavippifirmat etsimään uusia tapoja maksujen keräämiseksi. Se tapahtuu tarjoamalla erilaisia lisäpalveluita, kuten erillisen tilin avaamisen tai vakuutuksia. Lisäpalvelut eivät tietenkään saa olla ehto lainan myöntämiselle, mutta ne voivat olla tapa tuoda lisää tuottoa firman ovista sisään.

Pikavippifirmat ovat myös pidentäneet laina-aikoina ja alkaneet tarjoamaan suurempia summia lainoja. Pidempi laina-aika ja suuremmat lainasummat kun ovat tuottoisampia yhtiöille viimeisen lakimuutoksen myötä. Koska muutokset vuonna 2019 ovat olleet melko tiukkoja, suurin osa lainanmyöntäjistä tulee tarjoamaan samanlaisia lainoja samanlaisilla koroilla ja kuluilla. Niiden väliset erot eivät siis tule enää olemaan kovin suuria.

Miksi pikavippilaki muuttui vuonna 2019?

Vuonna 2013 tehdyt muutokset eivät tuoneet haluttuja tuloksia. Pikalainat olivat edelleen kalliita ja laissa oli selkeitä porsaanreikiä, joita pikavippifirmat käyttivät hyväkseen. Pikavippilaki 2019 säädettiin velkaantumisen hidastamiseksi ja ehkäisemiseksi.

Omalta osaltaan vuoden 2013 muutokset toimivat: pienempiä ja kalliita lainoja oli tarjolla vähemmän ja korot alenivat. Toisaalta se aiheutti lainasummien nousemista, eikä se auttanut suomalaisten velkaongelmissa. Nykyään laki on kohtuullinen paitsi kuluttajien, myös lainanmyöntäjien kannalta. Firmat eivät ole enää pakotettuja tiettyyn hinnoittelumalliin, koska korkokatto muutettiin koskemaan nimelliskorkoa.

Edellinen, todelliseen vuosikorkoon perustuva muutos oli hankala siksi, että todellisen vuosikoron määrittely oli hankala ymmärtää ja sen laskeminen oli vaikeaa. Se myös aiheutti sen, että pienissä lainoissa oli paljon suuremmat korot kuin suuremmissa lainoissa. Vanha malli aiheutti myös epäselvyyttä kuluissa lainanhakijoiden kannalta.

Miltä tilanne näyttää nyt?

Nyt kun pikavippilaki muutos on käynnissä ja hyvällä mallilla, korkeita korkoja tarjonneet pikavippifirmat ovat pudonneet pois markkinoilta. Kuluttajat pääsevät nauttimaan edullisemmista lainoista ja selkeämmästä kulurakenteesta. Suurin osa suomalaisille palveluitaan markkinoivista yrityksistä on täysin rehellisiä ja ne toimivat uuden muutoksen mukaan. Jos kuitenkin huomaat, että firma veloittaa enemmän korkoja tai kuluja lainasta kuin mitä laki sallii, sinun ei kuluttajana tarvitse maksaa lainasta kuluja ollenkaan.

Viimeisimmät kirjoitukset

Autamme sinua tekemään fiksumpia taloudellisia päätöksiä